Viime vaaleissa Perussuomalaiset nousivat Kokoomuksen ohi suurimmaksi puolueeksi Varsinais-Suomen vaalipiirissä, jossa on myös tällä kertaa tulossa jälleen tiukka kilpailu näiden kahden ja myös demarien välillä. Kokoomus on pitkään kärkkynyt lisäpaikkaa, mutta nyt kohtuullisen vahvasta listasta huolimatta tämä jää kuitenkin lopulta saamatta, kun taas demareilla on hyvät mahdollisuudet ottaa lopulta yksi paikka lisää. Keskusta on puolestaan vaarassa nyt menettää toisen paikkansa, kun taas Vihreät saavat edelleen tyytyä nykyiseen yhteen paikkaan.

Kokoomuksella on vaalipiirissä taas kohtuullisen vahva ja nimekäs ehdokaslista, mutta tältä puuttuu nyt kuitenkin eduskunnassa 47 vuotta istunut Ilkka Kanerva, joka kuoli noin vuosi ennen näitä vaaleja. Listan ykkösnimenä on jälleen Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, joka voi odottaa nyt aiempaa isompaa äänisaalista, koska hän voi kerätä myös Kanervan vanhoja ääniä. Nyt listan kakkosnimenä on toinen entinen ministeri Anne-Mari Virolainen, mutta varasijalta noussut Ville Valkonen saattaa myös olla melko hyvässä nousussa. Kaksi kautta eduskunnassa istunut Saara-Sofia Siren joutuu käymään taas hyvin tiukan kilpailun viimeisestä paikasta, koska puolue nyt ei todennäköisesti ota kuitenkaan lisäpaikkaa, kun viimeksi neljäs paikka tuli lopulta vain melko täpärästi. Sireniä ja mahdollisesti Valkosta uhkaa listan uusista nimistä erityisesti Pauli Aalto-Setälä, mutta sen sijaan vuonna 2015 pudonnut Pertti Hemmilä yrittää tehdä vielä uutta nousua, joka tuskin enää tulee nyt lopulta onnistumaan.

Demarit yrittävät melko vahvalla ehdokaslistalla saada takaisin vuonna 2015 menettämänsä neljännen paikan, mihin voi olla nyt kohtuullisen vahvan kannatuksen ansiosta melko hyvät mahdollisuudet. Listan ykkösnimenä on edelleen ministerinä hetken aikaa toiminut Aki Linden, joka Marinista poiketen vetoaa puolestaan hyvin vanhempiin äänestäjiin ja kerää taas ison äänimäärän. Demarien listan seuraavaksi vahvimpana nimenä on kolme kautta eduskunnassa istunut Eeva-Johanna Eloranta, joka ehtinyt jo vakiinnuttaa melko hyvin asemansa. Sen sijaan viimeisistä paikoista on tulossa listalla nyt melko tiukkaa kilpailua, kun istuvan edustajan Katja Taimelan luopuminen haittaa samalla vähän myös lisäpaikan saamista. Salosta demarien uutena ehdokkaana on tulossa Saku Nikkanen, joka ei välttämättä kerää nyt kuitenkaan muualta erityisemmin ääniä, mutta läpimeno voi silti onnistua kohtuullisen hyvin. Osittain samoista äänistä listalla kilpailee myös Niina Alho, joka saattaa nyt jopa yltää lopulta neljän läpimenijän joukkoon, kun varasijalla oleva Janne Laulumaa joutuu nyt kilpailemaan äänistä Ari Korhosen kanssa.

Perussuomalaiset onnistuivat saamaan viime vaaleissa lopulta neljännen paikan ja nousivat vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi, mutta nyt puolueella voi olla kohtuullisen hyvät mahdollisuudet säilyttää nykyiset paikat, vaikka lisäpaikasta ei voi nyt kuitenkaan haaveilla. Listan ykkösnimenä on edelleen viime vaaleissa ison äänimäärän kerännyt Ville Tavio, joka on tämän kauden toiminut eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja vetoaa senkin avulla hyvin äänestäjiin. Listan kakkosnimenä on edelleen viime vaaleissa näyttävästi tullut kovempaa linjaa edustava Vilhelm Junnila, jonka saama äänimäärä ei ole välttämättä yhtä iso kuin viimeksi, mutta läpimenossa ei kuitenkaan ole mitään vaikeuksia. Mahdollisesti ehdolle jo viimeistä kertaa lähtenyt Kike Elomaa puolestaan hiipuu nyt edelleen, mutta kerää edelleen paljon ääniä kuitenkin puolueen vanhemmilta äänestäjiltä ja menee helposti läpi kolmantena. Salosta viimeksi eduskuntaan päässyt ja lisäpaikan saanut Mikko Lunden ei ole mikään laajemmin tunnettu edustaja, mutta voi kuitenkin hyvin päästä edelleen läpi siinä tapauksessa, jos puolue nyt säilyttää neljä paikkaa. Viimeistä paikkaa saattavat myös kärkkyä mahdollisesti eräät naisehdokkaat, joista myöhemmin joku voi periä Elomaan paikan tulevissa vaaleissa.

Vasemmistoliitto säilyttää helposti edelleen kaksi paikkaa todennäköisesti vaalipiirin ääniharavana pysyvän Li Anderssonin suosion avulla, mutta sen sijaan toisesta paikasta on tulossa luultavasti hyvin tiukkaa kilpailua. Puolueen vasenta laitaa edustavan Johannes Yrttiahon äänestäjät ovat luultavasti hyvin uskollisia, joten toinen paikka voi edelleen mennä lopulta hänelle, mutta siitä voi kuitenkin tulla hyvin tiukka kilpailu Timo Furuholmin kanssa. Andersson kerää taas luultavasti niin paljon ääniä, ettei toiseen paikkaan tarvitse välttämättä enempää kuin runsaat parituhatta ääntä, joten Yrttiaho saattaa pysyä lopulta vielä niukasti vahvempana. Vihreät olivat puolestaan viime vaaleissa hyvin lähellä saada toisen paikan, mutta Ville Niinistön luopuminen haittasi kuitenkin tilannetta lopulta niin paljon, että puolueen oli tyydyttävä vain yhteen paikkaan. Ainoan paikan sai yllättäen viime vaaleissa erityisesti nuorempien ääniä kerännyt Sofia Virta, jonka suosio vahvistuu näissä vaaleissa luultavasti melko paljon ja uusi kausi onnistuu helposti, koska häntä ei välttämättä niin paljoa haittaa puolueen tämänhetkinen selvä laskusuunta. Toiseen paikkaa vihreillä ei nyt kuitenkaan ole paljoa mahdollisuuksia, mutta Elisa Aaltola voi päästä uutena nimenä varapaikalle.

Keskusta on puolestaan hyvin todennäköisesti menettämässä lopulta toisen paikkansa, joten puolueen puheenjohtaja Annika Saarikko jää siten listan ainoaksi läpimenijäksi. Varasijalle pääsevän ehdokkaan voi kuitenkin huomioida sen takia, että Saarikko voi joutua vaalitappion seurauksena lähtemään puolueen johdosta, niin silloin hän saattaa lähteä myös politiikasta ja luopua paikastaan eduskunnassa. Keskustan ehdokaslistan kakkosnimeksi voi päästä nyt varasijalla oleva Jani Kurvinen tai todennäköisimmin Mauri Kontu, mutta kahden paikan säilyttäminen ei välttämättä ole kuitenkaan mahdotonta. RKP säilyttänee omalla listalla kohtuullisen helposti edelleen ainoan paikkansa, jonka saa luultavasti viime vaaleissa eduskuntaan Paraisilta noussut Sandra Bergqvist, joka voi todennäköisesti kasvattaa nyt melko paljon äänimääräänsä.

Paikkaennuste:

Kokoomus, 4-5

Perussuomalaiset, 4

SDP, 3-4

Vasemmistoliitto, 2

Keskusta, 1-2

Vihreät, 1

RKP, 1