Seuraavaksi arvioin useimmat nykyiset kansanedustajat ja samalla heistä sen, että miten hyvät asetelmat ja lähtökohdat näillä on tulevien vaalien osalta.

SDP:n edustajat:

Marko Asell - ottanut lopulta melko hyvin paikkansa

Kim Berg - riviedustajana saa etsiä vielä isompaa kannatuspohjaa

Eeva-Johanna Eloranta - kannatus melko laajaa turkulaisten parissa, mutta ei vielä isompaa nousua

Seppo Eskelinen - luultavasti nyt paikallistasolla hyvin vahva kannatus

Tarja Filatov - tehnyt pitkän uran, mutta nykyisin vähän sivumpana

Jukka Gustafsson - olisi jo aika hiljentyä ja lopettaa nämä hommat, mutta odottaako pääsevänsä vielä Marinin avulla läpi?

Maria Guzenina - nykyisin sopii ainoastaan riviedustajaksi

Timo Harakka - saanee jännittää läpimenoa uudessa vaalipiirissä

Eveliina Heinäluoma - nousee luultavasti nyt helsinkiläisten ykkösnimeksi puolueessa

Mika Kari - kannatus ollut nyt melko vaatimatonta

Kimmo Kiljunen - voi pudota nyt uudelleen pois

Johannes Koskinen - hiipui selvästi poissaolon aikana, mutta nyt vielä kohtuullisen vahva nimi

Johan Kvarnström - saa nyt luultavasti oman tukialueen paremmin taakseen

Suna Kymäläinen - saattaa olla seuraavana vuorossa ministeriksi

Niina Malm - saa varapuheenjohtajana ehkä nostetta myös hallitukseen

Riitta Mäkinen - nykyisin keskisuomalaisten ykkösnimi, mutta ei vielä näkyvämpiä tehtäviä

Matias Mäkynen - nousemassa puolueen kärkiehdokkaaksi Urpilaisen jälkeen

Ilmari Nurminen - saanut ainakin julkisuutta paljon, mutta ura on myös nousussa

Johanna Ojala-Niemelä - vakiinnuttanut hyvin asemansa Lapin demariedustajana

Sirpa Paatero - sai lopulta jatkaa hallituksessa, mutta seuraavaksi joutuu ehkä pois

Raimo Piirainen - harkitsee mahdollisesti luopumista

Piritta Rantanen - voi nyt saada tarpeeksi hyvän kannatuksen toiselle kaudelle

Kristiina Salonen - voi päästä hallitukseen siinä tapauksessa, jos Kiuru halutaan vaihtaa

Pia Viitanen - saanut jo väistyä Marinin tieltä melko syrjään riviedustajana

Heidi Viljanen - paikka on edelleen hyvin täpärällä

Tuula Väätäinen - saattaa olla nyt melko vahvoilla palattuaan rimaa hipoen

Paula Werning - riviedustajana kuitenkin paikallisesti melko vahva ehdokas

Perussuomalaisten edustajat:

Sanna Antikainen - tulevaisuudessa mahdollisesti puolueen vahvoja nimiä

Ritva Elomaa - Kike on tässä vaiheessa ehtinyt jo hyytyä melko paljon

Petri Huru - tämän kauden tuurannut Huhtasaarta, mutta saa jännittää ensi vaaleissa läpimenoa

Olli Immonen - olisi hyvin edellytyksiä nousta enemmän, joten saisi olla vähän paremmin taas esillä

Vilhelm Junnila - kannatus on noussut hyvin vahvaksi, mutta puolueessa kuitenkin vaatimattomampi edustaja

Kaisa Juuso - ainakin entisiä parempi kärkiehdokas Lapin vaalipiirissä

Arja Juvonen - jäänyt parin vuoden jälkeen puolueessa vähän sivummalle

Toimi Kankaanniemi - istunut vielä tämän kauden Hakkaraisen paikalla, mutta ehkä olisi parempi jo antaa tilaa nuoremmille

Ari Koponen - karisman toimivuus nähdään lopulta vaaleissa

Jari Koskela - joutuu kilpailemaan tiukasti Satakunnan toisesta paikasta

Jouni Kotiaho - viime vaaleissa Kankaanniemen pudottanut joutuu vielä etsimään parempaa kannatusta

Kristian Sheikki Laakso - saanut hyvin oman alueensa taakseen

Rami Lehto - politiikassa tuntemattomampi edustaja on puolueessa lahtelaisten ykkösnimi

Mikko Lunden - voi päästä uudelleen läpi Salon seudun äänillä

Juha Mäenpää - pohjalaiset saavat arvioida hänen asemansa ensimmäisen kauden jälkeen

Jani Mäkelä - noussut puolueessa vahvalla persoonalla näkyväksi henkilöksi kaakosta.

Jukka Mäkynen - kannatus ei ole ollut mitään erityisen vahvaa

Veijo Niemi - pääsi myös aluevaaleissa läpi vain rimaa hipoen

Mika Niikko - saanee luultavasti edelleen vahvan kannatuksen uskovaisten parissa

Tom Packalen - äänimäärät ovat jo tippuneet hyvin alas, joten lienee nyt menossa vaihtoon

Sakari Puisto - puheenjohtajaehdokkuus toi melko hyvin ja paljon näkyvyyttä

Lulu Ranne - yksi puolueen mahdollinen ehdokas ministeriksi

Mari Rantanen - menee luultavasti edelleen läpi Halla-ahon menestyksen avulla

Minna Reijonen - noussut puolueen ykkösnimeksi Pohjois-Savon alueella

Jari Ronkainen - nousi aluksi eduskuntaan halla-aholaisten ehdokkaana

Sami Savio - nosti puolueen vaalivoittoon omassa kunnassaan 

Jenna Simula - luultavasti yksi puolueen vahvoista ja näkyvistä henkilöistä tulevaisuudessa

Ville Tavio - puolueen vahvimpia ministeriehdokkaita

Ville Vähämäki - ei päässyt enää läpi nyt edes aluevaaleissa

Jussi Wihonen - aluevaalien perusteella myös vaikeuksia säilyttää paikkansa

Kokoomuksen edustajat:

Heikki Autto - noussut Lapista näkyväksi henkilöksi puolueessa 

Markku Eestilä - kerää hyvin puolueelle myös maaseudun ääniä

Sanni Grahn-Laasonen - ura lienee nyt laskenut ainakin Stubbin lähdön jälkeen

Janne Heikkinen - vähemmän esille ryhmänsä nuoremmista edustajista

Timo Heinonen - näyttää olevan paljon asiaa ja sanottavaa, mutta ehkä ei kuitenkaan tarpeeksi kykyä nousta ylemmäs

Antti Häkkänen - hyvin todennäköisesti puolueen seuraava puheenjohtaja

Atte Kaleva - lienee tulevissa vaaleissa nyt melko hyvässä nousussa

Pia Kauma - saanut heikomman aloituksen jälkeen kohtuullisen hyvän ja vahvan kannatuksen

Ville Kaunisto - kannatus on tällä hetkellä nousussa

Pihla Keto-Huovinen - tuli viime vaaleissa ihan rimaa hipoen valituksi, joten saa jännittää vielä uudelleenvalintaa

Marko Kilpi - saanee hyvin vahvan mandaatin kuopiolaisten äänillä ja ehkä voi odottaa näkyvämpiäkin tehtäviä

Jari Kinnunen - hakee nyt vahvempia asemia tulevien vaalien osalta

Pauli Kiuru - riviedustajana on vakiinnuttanut kohtuullisen hyvin asemansa

Jukka Kopra - noussut ryhmässä jo melko pitkän linjan edustajaksi

Terhi Koulumies - voi nousta hyvin vahvaksi nimeksi, jos vain haluaa tarpeeksi hyvin saada näkyvyyttä

Mia Laiho - saattaa nousta jo seuraavaan hallitukseen sosiaaliministeriksi

Matias Marttinen - joutuu vielä kilpailemaan paikasta Satakunnan listan ykkösnimenä

Sari Multala - tässä vaiheessa kulkenut jo melko hyvän uran politiikassa

Paula Risikko - edelleen hyvin vahva edustaja, mutta ministeriura on kuitenkin takana

Wille Rydman

Janne Sankelo - ainakin Susanna Koskea parempi ja kunnollisempi edustaja

Sari Sarkomaa - ehtinyt saada hyvin paljon kokemusta, mutta hallituksesta eroaminen käänsi uran laskuun

Arto Satonen - ryhmän kokeneita edustajia, mutta tuskin enää nousee ministeriksi

Saara-Sofia Siren - voi saada nyt viime kertaa paremmat mahdollisuudet läpimenoon

Ruut Sjöblom - vähemmän esillä puolueen edustajista, mutta kuitenkin hyvin mahdollisuuksia jatkoon

Mari-Leena Talvitie - halutessaan yksi mahdollinen ehdokas ministeriksi

Kari Tolvanen - tämän kauden aikana hiipunut melko paljon sivussa

Ville Valkonen - ainakaan vielä ei pysty täyttämään Kanervan paikkaa

Heikki Vestman - yrittää nousta vielä hyvin korkealle

Sofia Vikman - yksi puolueen todennäköisistä vaihtoehdoista ministeriksi

Anne-Mari Virolainen - ehtinyt jo yhden kerran toimia ministerinä, mutta nyt ei niin vahvoilla

Sinuhe Wallinheimo - saanee jatkaa nyt edelleen riviedustajana

Keskustan edustajat:

Pekka Aittakumpu - yrittää luultavasti nyt periä Sipilän jättämää kannatusta

Petri Honkonen - voi sopia vielä puolueen johtoon paremmin kuin esim. Kurvinen

Hannu Hoskonen - kerää omalla linjallaan melko varmasti edelleen hyvin ääniä

Hanna Huttunen - saattaa ensi vaaleissa nousta kohtuullisen vahvaksi nimeksi

Eeva Kalli - seuraavissa vaaleissa jatkokausi ei liene uhattuna

Anne Kalmari - kerännyt pitkään isoja äänimääriä nousematta kuitenkaan ministeriksi

Hilkka Kemppi - joutuu vielä etsimään laajempaa kannatuspohjaa

Tuomas Kettunen - pääsi varasijalta eduskuntaan ja nyt luultavasti kainuulaisten edustajana vahvoilla

Mikko Kinnunen - saattaa nousta yhdeksi puolueen kärkiehdokkaista

Esko Kiviranta - ehtinyt jo hiipua niin paljon, että saa luultavasti nyt väistyä eläkkeelle

Pasi Kivisaari - nousi viime vaaleissa puolueen ykkösnimeksi Vaasan vaalipiirissä

Hanna Kosonen - todennäköisesti puolueen ääniharava seuraavissa vaaleissa

Katri Kulmuni - nousee mahdollisesti joskus vielä uudestaan

Antti Kurvinen - joutuu vielä seuraavissakin vaaleissa jännittämään läpimenoa

Joonas Könttä - paikka on vielä melko paljon vaakalaudalla ensi vaaleissa

Mika Lintilä - noussut ministerinä puolueen vahvimpien nimien joukkoon

Markus Lohi - saattaa olla nyt edellistä kertaa vahvempi

Hanna-Leena Mattila - saa kohtuullisen hyvät mahdollisuudet, kun Oulun vaalipiirissä on paljon vapaita ääniä

Jouni Ovaska - onnistui nousemaan viime kerralla uutena tappiosta huolimatta

Arto Pirttilahti - edelleen vahvoilla kohtuullisen hyvin, vaikka ei noussut kuitenkaan ministeriksi

Mikko Savola - menetti viime vaaleissa paljon ääniä, mutta nyt voi pärjätä taas vähän paremmin

Ari Torniainen - ehkä onnistuu pääsemään vielä yhden kerran läpi

Vihreiden edustajat:

Tiina Elo - puolueessa melko vahva nimi pitkään espoolaisena paikallispoliitikkona

Bella Forsgren - syrjäytti viime vaaleissa Touko Aallon eduskunnasta ja nyt vahvoilla jatkoon

Atte Harjanne - noussut hyvin puolueen sisällä, mutta joutuu vielä tiukasti kilpailemaan helsinkiläisten äänistä

Hanna Holopainen - nousi melko tuntemattomana nimenä puolueen uudeksi varapuheenjohtajaksi

Mari Holopainen - noussut helsinkiläisten ehdokkaiden joukossa hyvin vahvaksi nimeksi

Inka Hopsu - yksi puolueen vahvimmista ehdokkaista Uudenmaan vaalipiirissä nykyisin

Saara Hyrkkö - saattaa olla puolueessa nyt mahdollinen ehdokas jopa ministeriksi.

Heli Järvinen - puolueen kokeneempia riviedustajia

Noora Koponen - joutuu vielä kilpailemaan hyvin tiukasti paikkansa säilyttämisestä

Krista Mikkonen - onnistui maakuntien edustajana nousemaan puolueessa ministeriksi asti

Pirkka-Pekka Petelius - jäänyt etenkin viime aikoina hyvin vähälle huomiolle

Jenni Pitko - nousi parhaiten esiin oltuaan vähän aikaa ryhmänjohtajana

Mirka Soinikoski - vahvistaa luultavasti nyt asemansa Hämeen piirin edustajana

Iiris Suomela - saa luultavasti nyt odottaa vielä isompaa menestystä

Sofia Virta - puolueessa jo ehkä Ville Niinistöä parempi ja vahvempi nimi, joten tämän yrittäessä paluuta tulisi paikasta tiukka kilpailu

Vasemmistoliiton edustajat:

Veronika Honkasalo - puolueensa näkyvimpiä Nato-jäsenyyden vastustajia mokutuksen lisäksi

Katja Hänninen - jäänyt ryhmässä melko pieneksi tekijäksi

Mai Kivelä - yllätti viime vaaleissa nousemalla helsinkiläisten uudeksi ykkösnimeksi.

Anna Kontula - saanut vahvan kannatuksen, mutta ei kuitenkaan ehkä tulossa isompiin tehtäviin

Merja Kyllönen - europarlamentista palaamisen jälkeen ura on jo hyvin selvässä laskussa

Pia Lohikoski - pitää kiinni paikastaan, jos Uudenmaan toinen paikka säilyy

Jussi Saramo - pääsi vihdoinkin eduskuntaan ja sitten lyhyeksi aikaa jo ministeriksi

Hanna Sarkkinen - mahdollisesti seuraavana vuorossa puolueensa johtoon

Matti Semi - vanhempi työväen edustaja saanee nyt vielä jatkokauden

Johannes Yrttiaho - pääsee luultavasti edelleen Anderssonin imussa läpi

RKP:n edustajat:

Anders Adlercreutz - saattaa nyt kilpailla puolueen toisesta ministeripaikasta

Sandra Bergqvist - saattaa tulevaisuudessa nousta vielä puolueen johtoon

Eva Biaudet - puolueensa kokeneena edustajana vielä melko näkyvä henkilö

Thomas Blomqvist - ministeriksi nouseminen oli uransa huipentuma

Anders Norrback - oman alueen äänillä nyt vahvoilla toiselle kaudelle

Mikko Ollikainen - nousi viimeksi hyvällä menestyksellä ja nyt edelleen vahvoilla

Veronica Rehn-Kivi - onnistui viime vaaleissa pitämään hyvin vahvasti paikkansa

Joakim Strand - ehkä tulevaisuudessa voi nousta ministeriksi

Kristillisdemokraattien edustajat:

Päivi Räsänen - saattaa nyt pudota lopulta eduskunnasta, koska viime vaaleissa jo meni hyvin täpärälle

Sari Tanus - saanee vielä tarpeeksi hyvän ja vahvan tuen jatkokaudelle

Peter Östman - yksi puolueensa vahvimmista ehdokkaista ja edelleen kohtuullisen vahvoilla