Vaarassa: Reijo Hongisto, Antti Kurvinen, Susanna Koski

Vahvoilla: Janne Sankelo, Kim Berg, Niclas Sjöskog, Juha Mäenpää

Vaasan vaalipiirissä murenee jälleen Keskustan asema vahvimpana puolueena, minkä lisäksi Perussuomalaiset ja Sininen tulevaisuus ottavat yhteen ehkä kovemmin kuin muualla. Keskustassa voidaan pitää melko varmana sitä, että puolue menettää nyt viidennen paikkansa, jolloin sille olisi tulossa neljä paikkaa. Keskustan listalla vahvimpia ehdokkaita ovat istuvat kansanedustajat ja näistä ne, jotka viimeksi saivat eniten ääniä kuten puolueen ääniharava Mikko Savola. Sen sijaan Mika Lintilän äänimäärät ovat laskeneet menneistä vuosista ja viimeksi paikka oli erittäin tiukassa, mutta nyt hänen saama tehtävä elinkeinoministerinä voi pelastaa hänet putoamiselta. Putoajaksi voi nyt puolestaan joutua viimeksi uutena noussut Antti Kurvinen, joka viime vuonna menetti Keskustan varapuheenjohtajan paikan, minkä lisäksi hänen paikkansa on muutenkin vaikuttanut melko huteralta. Kristillisdemokraatit säilyttävät paikkansa edelleen myös tässä vaalipiirissä, jolloin Peter Östman valitaan uudelle kaudella puolueen ylivoimaisena ehdokkaana, kun lisäksi Kokoomukseen siirtynyt Bjarne Kallis ei tällä kertaa horjuta hänen asemaansa.

RKP on saamassa tästä vaalipiiristä taas neljännen paikan, jonka se viimeksi menetti hyvin täpärästi. Puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson voi nousta vaalipiirin ääniharavaksi, minkä lisäksi Joakim Strand kerää jälleen todella hyvän äänimäärän. Kolmas edustaja Mats Nylund jää pois eduskunnasta, jolloin hänen paikalle kansanedustajaksi voi tulla Niclas Sjöskog, minkä lisäksi varamieheksi viime kerralla päässyt Mikko Ollikainen voi yltää läpi. Kokoomus puolestaan säilyttää kaksi paikkaa ja puhemies Paula Risikko nousee taas puolueen ääniharavaksi. Sen sijaan puolueen toista edustajaa Susanna Koskea uhkaa putoaminen eduskunnasta, koska hän on esim. viime kevään esiintymisellä ja muissakin tapauksessa ollut puolueensa kohutuimpia ja ristiriitaisimpia edustajia. Viime vaaleissa Koski nousi varsinaisena komeettana eduskuntaan, mikä tuolloin vaikutti pieneltä yllätykseltä, mutta ennen vaaleja hän oli kuitenkin saanut paljon julkisuutta ja päässyt tunnetuksi. Susanna Kosken poliittisen uran huippukohdan voikin sanoa olleen jo tuolloin, koska eduskuntatyössä hänen ansionsa ovat myös jääneet heikoiksi ja nyt paikka on vaakalaudalla. Viime kerralla tälle paikkansa erittäin täpärästi menettänyt Janne Sankelo saattaa päästä takaisin, koska hän puolestaan edustaa perinteisiä oikeistolaisia arvoja ja nyt myös puuttuu eräitä viime vaalien kilpailijoita.

Demarit puolestaan ottavat myös tässä vaalipiirissä voiton, kun puolueen entinen johtotähti ja Kataisen hallituksen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen saa edelleen hyvin ääniä. Demareille on hyvin todennäköisesti tulossa nyt kolmas paikka, jolloin kahdesta paikasta on kilpailemassa monia vahvoja ehdokkaita, mutta hyvän äänimäärän voi ainakin saada Vaasan kuntavaaleissa menestynyt Kim Berg. Perussuomalaiset ovat menettäneet kaikki aiemmat edustajansa, mutta ovat kuitenkin saamassa nyt melko varmasti kaksi paikkaa. Toisen paikan saattaa ottaa varamieheksi viime vaaleissa noussut Juha Mäenpää, mutta toisesta paikasta vahvasti kilpailee ainakin Mauri Peltokangas lukuisilla kommenteillaan. Sininen tulevaisuus aiheuttaa Perussuomalaisille kuitenkin kovempaa kilpailua tässä vaalipiirissä, kun puolue sai houkuteltua vielä kokeneen valtiopäivämiehen Raimo Vistbackan jälleen ehdokkaaksi. Vuoden 2011 vaaleissa eläkkeelle siirtynyt Vistbacka ei välttämättä enää tule palaamaan, mutta Reijo Hongistolla on kuitenkin ollut myös hyvin kannatusta, jolloin hän saattaa myös auttaa puolueen ainakin melko lähelle paikkaa. Näiden paikka voi tulla myös Kansalaispuolueen kanssa solmitun vaaliliiton avulla, mutta siinä voi käydä lopulta sillä tavalla, että yllättäjäksi nousee lopulta Kansalaispuolueen kärkiehdokas Piia Kattelus. Vihreillä ja Vasemmistoliitolla ei puolestaan kannatus riitä paikkoihin, jolloin kumpikin jää tässä vaalipiirissä nyt edelleen ulkopuolelle.

Arvioidut paikat:

Keskusta, 4

RKP, 3-4

SDP, 3

Perussuomalaiset, 2

Kokoomus, 2

Kristillisdemokraatit, 1

Siniset+KP, 0-1

yhteensä 16 paikkaa