Vaarassa: Matti Torvinen

Vahvoilla: Heikki Autto

Keskusta pysyy edelleen vahvasti Lapin vaalipiirin suurimpana puolueena ja se on edelleen myös ainoa, joka saa enemmän kuin yhden paikan eduskuntaan. Sitä voidaan kuitenkin pitää erittäin varmana, että Keskusta menettää viimeksi ottamansa neljännen paikan. Myös Paavo Väyrysen temppu vie tältä kannatusta, mutta hän on kuitenkin ehdolla nyt Uudenmaan vaalipiirissä. Lapin vaalipiirissä Väyrysen läpimeno olisi ollut vielä epävarmempi juttu, vaikka hän olisi saattanut olla koko vaalipiirin ääniharava, joka hän ei kuitenkaan viime kerralla ollut keskustalaisena. Keskustan istuvista edustajista Markus Lohi saattaa olla pienessä vaarassa, koska häntä ahdistelee Väyrysen tilalle viime kesään istunut Mikko Kärnä, joka haluaa kovasti päästä takaisin esittämään lukuisia mielipiteitä ja kommentteja. Keskustan ja koko vaalipiirin ääniharavaksi tulee nyt jälleen Katri Kulmuni, joka viime vaaleissa tuli sisään isolla äänivyöryllä.

Ainakin vaaliliiton avulla Kokoomus tulee ottamaan takaisin viime vaaleissa Keskustalle menetetyn paikan, jolloin aiempi edustaja Heikki Autto palaa jatkamaan eduskuntatyötä. Demarit säilyttävät edelleen myös helposti yhden paikan, jonka ottaa edelleen istuva edustaja Johanna Ojala-Niemelä. Myös Vasemmistoliitto pysyy edelleen vahvana ja istuva edustaja Markus Mustajärvi todennäköisesti uusii taas helposti paikkansa. Vasemmistoliiton on mahdollista ottaa jälleen kaksi paikkaa, mutta viime vaaleissa toinen paikka jäi kuitenkin hyvin kauas ja myös nyt se voi olla liian kaukana. Perussuomalaiset ovat nyt vahvistuneet ja saavat luultavasti jälleen yhden paikan, mutta kaikkia Hanna Mäntylän vanhoja ääniä on kuitenkin hankala saada pidettyä. Sininen tulevaisuus puolestaan ei kykene saamaan paikkaa eduskuntaan, jolloin varasijalta kansanedustajaksi nousseen Matti Torvisen putoaminen on käytännössä täysin varmaa.

Arvioidut paikat:

Keskusta, 3

Vasemmistoliitto, 1

Perussuomalaiset, 1

SDP, 1

Kokoomus, 1

yhteensä 7 paikkaa