Vaarassa: Jari Lindström, Kaj Turunen, Ari Torniainen

Vahvoilla: Sakari Smeds, Nina Rasola, Jouni Backman

Viime vaaleissa Keskusta nousi hyvän menestyksen siivittämänä Kaakkois-Suomen vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi, mutta nyt sillä on edessä selvä tappio demareille. Kaakkois-Suomen vaalipiirissä demarit ovat nyt matkalla selvään vaalivoittoon. Demarit saavat vähintään yhden lisäpaikan eli viisi paikkaa, mutta kuudes paikka saattaa olla jo melko lähellä. Kaikki nykyiset kansanedustajat luultavasti säilyttävät ihan helposti paikkansa Kymen Sirpa Paateron ja Etelä-Savon Satu Taavitsaisen johdolla, mutta puolueen lisäpaikasta on useita ehdokkaita kilpailemassa. Todennäköisesti sen voi lopulta ottaa entinen ryhmänjohtaja Jouni Backman, joka viimeksi jäi varasijalle pudottuaan jo toisen kerran pois eduskunnasta. Varapaikasta tai mahdollisesta kuudennesta paikasta kilpailevat ainakin Paula Werning ja Niina Malm, joka saattaa ehkä jopa yllättää ja vielä päästä läpi. Kouvolan alueelta demarit eivät ole saaneet ketään erityisen vahvaa ehdokasta, mutta nyt sieltä on mukana kuitenkin Risto Kuisma keräämässä lähinnä eläkeläisten ääniä. Monet perinteiset demariäänestäjät saattavat kuitenkin vähän karsastaa häntä, koska parikymmentä vuotta sitten Kuisma erosi hetkeksi demareista ja perusti ympärilleen oman puolueen, mikä hyvin paljon muistutti nykyisiä Paavo Väyrysen touhuja.

Keskusta onnistui saamaan viimeksi peräti viisi paikkaa, mutta nyt sen kannatus on jo laskenut niin paljon, että se voi menettää jopa kaksi paikkaa. Tämä on alkanut nyt jo vaikuttaa hyvin todennäköiseltä. Siinä tapauksessa Ari Torniaista uhkaa putoaminen eduskunnasta, vaikka Etelä-Karjalan toinen edustaja Kimmo Tiilikainen siirtyi ehdolle Helsinkiin. Listan kärjessä ovat nyt Etelä-Savon edustajat Hanna Kosonen ja ministeri Jari Leppä, mutta kolmannen paikan ottaa todennäköisimmin viime kerralla eduskuntaan palannut Markku Pakkanen. Perussuomalaisilla ovat hyvin vahvat asemat myös tässä vaalipiirissä, joten sille on luultavasti tulossa nyt kolme paikkaa. Juho Eerola saa paljon ääniä koko vaalipiirissä ja on listan kärjessä, mutta lisäksi Lappeenrannan edustaja Jani Mäkelä uusii helposti kansallismielisten äänillä paikkansa, kun hän ainakin osaa pitää itsensä tarpeeksi hyvin esillä. Kristillisdemokraatit jäivät viimeksi Kaakkois-Suomessa ilman edustajaa, mutta nyt sille on jälleen paikka luvassa ja eduskuntaryhmään tulee yksi paikka lisää. Kristillisten edustajaksi on tulossa nyt aiemmin kaksi kautta eduskunnassa istunut Sakari Smeds, joka vuoden 2003 vaalien putoamisen jälkeen on ensimmäistä kertaa nyt mukana, kun viime kerralla pudonnut Sari Palm ei enää ole mukana kuvioissa.

Kokoomus tulee saamaan entiset kolme paikkaa ministerinä toimivan Antti Häkkäsen johdolla, kun tämä on myös koko vaalipiirin ääniharavien joukossa. Vuoteen 2016 ministerinä ollut ja tuolloin hallituksesta pudotettu Lenita Toivakka jää pois eduskunnasta, mutta nyt hänen tilalle olisi vahvimpana ehdokkaana nousemassa Nina Rasola, joka yrittää näkyvällä kampanjalla päästä tämän paikalle. Luultavasti hän voi onnistua ja nousta uudeksi naisedustajaksi, ellei häntä yllätä esimerkiksi Oskari Valtola tai Perussuomalaisista loikannut varaedustaja Pekka Korpivaara. Toisen ja kaksinkertaisen loikkarin Kaj Turusen valinta eduskuntaan vaikuttaa hyvin epätodennäköiseltä, mutta hänelläkin on pienet mahdollisuudet yllättää ja päästä jopa läpi, mutta luultavasti tämän äänimäärä tippuu nyt reilusti. Vihreät puolestaan lisäävät niin paljon kannatusta, että saavat näissä vaaleissa Kaakkois-Suomesta kaksi ehdokasta läpi. Nykyinen edustaja Heli Järvinen voi uusia helposti paikkansa, mutta toisesta vihreiden paikasta kilpailee nyt useita ehdokkaita. Sen sijaan Vasemmistoliitolla on Kaakkois-Suomessa niin heikko kannatus, ettei se näissäkään vaaleissa onnistu saamaan omaa edustajaa tästä vaalipiiristä.

Arvioidut paikat:

SDP, 5

Keskusta 3-4

Kokoomus, 3

Perussuomalaiset, 2-3

Vihreät, 2

Kristillisdemokraatit, 1

yhteensä 17 paikkaa