Eurovaalit menivät nyt meillä jokseenkin odotusten mukaisesti. Kokoomus pysyi helposti suurimpana puolueena ja sai edelleen kolme paikkaa, jotka menivät lopulta istuville europarlamentaarikoille, joista suosituin oli vihreänä ja liberaalina tunnettu Sirpa Pietikäinen. Kannatus ei tälläkään kertaa laskenut paljoa, vaikka edellisellä kerralla Stubb oli valtavan suosittu ehdokas. Keskusta puolestaan kärsi näissä vaaleissa melko ison romahduksen, koska kaikki edellisellä kerralla valitut olivat nyt poissa. Keskustan iso tappio saattoi hyvinkin johtua Olli Rehnin puuttumisesta, koska tämä keräsi viime kerralla paljon EU-myönteisten ääniä, mutta nyt Keskusta ei saanut näitä enää paljoa. Kaikkein eniten Keskusta menetti Lapin vaalipiirissä, jossa Paavo Väyrynen oli kerännyt viimeksi paljon ääniä, mutta nyt hänen kannattajansa olivat hajaantuneet. Väyrynen keräsi vielä sentään yli 10 000 ääntä, mutta jäi odotetusti erittäin kauas. Keskustan uudeksi ääniharavaksi nousi odotetusti toinen konkari Mauri Pekkarinen, joka ei valitettavasti ole ikinä lähtenyt presidenttiehdokkaaksi.

Vihreistä tuli nyt lopulta toiseksi suosituin puolue ja ison äänimäärän keräsi Ville Niinistö, joka saattaa olla näiden seuraava presidenttiehdokas, koska Haavisto ei varmaan halua kolmatta kertaa lähteä ehdolle. Kun lopulta Brexit jossain vaiheessa toteutuu, niin Vihreille tulee kolmas paikka ja sen ottaa tuolloin Alviina Alametsä. Demareille tuli nyt myös aika hyvä tulos, kun Eero Heinäluoma nousi erittäin suosituksi, kun hänestä tuli nyt lopulta näiden vaalien äänikuningas. Hänestä tai ehkä Miapetra Kumpula-Natrista on luultavasti tulossa nyt seuraava komissaari, jolloin paikan europarlamentissa tulisi ottamaan Satu Taavitsainen, joka kevään vaaleissa putosi täpärästi eduskunnasta. Voidaan sanoa, että varmaan Mikkel Näkkäläjärvi olisi muuten ollut häntä suositumpi, mutta vanhat eläinrääkkäysjutut nousivat sopivasti esiin ja tämän kissakohun takia hän jäi nyt rannalle. Vasemmistoliiton Merja Kyllönen voi nyt palata rauhassa eduskuntaan, kun hänen sijastaan valittiin sieltä keväällä niukasti pudonnut Silvia Modig.

Perussuomalaisten osalta nämä vaalit olivat myös aika yllätyksettömät, kun sentään kaksi paikkaa tuli edelleen ihan helposti. Sekin oli hyvin paljon odotettua, että Laura Huhtasaaresta tuli näiden ylivoimaisesti suosituin ehdokas. Hänestä ei kuitenkaan pidä toista kertaa tulla enää presidenttiehdokasta, vaan seuraavissa presidentinvaaleissa tulee ainoastaan Halla-ahosta tarpeeksi hyvä ehdokas. Lopulta myös Teuvo Hakkaraisen läpimeno tuntuu aika odotetulta, mutta hänen kykynsä työskennellä europarlamentissa voivat olla ehkä vähän heikot, mutta paljon julkisuutta on edelleen tulossa. Pirkko Ruohonen-Lerner pääsi lopulta sentään varasijalle, vaikka ei hänelle mitään isoa menestystä voinut nyt odottaa. Lisäksi onnistui Sebastian Tynkkynen saamaan melko hyvin ääniä, joten tämän jälkeen häneen pitää ehkä suhtautua politiikassa vakavammin. Lopulta myös RKP säilytti edelleen ainoan paikan ja Nils Torvalds tuli valituksi, mikä oli myös aika paljon odotettua näissä vaaleissa.