Eduskunnan kokoontuessa tulee myös kohta selviämään, mitkä puolueet muodostavat uuden hallituksen. Se jää vielä nähtäväksi, että päädytäänkö tälläkin kerralla lopulta sinipunaan. Jos Kokoomus ja SDP alkavat muodostaa jälleen hallitusta, niin se voi jäädä lopulta pelkäksi yritykseksi. Sitten Keskustan on varmaan pakko suostua hallitukseen punavihreiden puolueiden kanssa, mutta Sipilä ei enää ole sinne tulossa. Valtiovarainministeriksi tällöin sopivin keskustalainen olisi ehkä Matti Vanhanen, koska siihen tehtävään esim. Kaikkosesta ei varmasti ole niinkään paljoa kuin Stubbista. Ulkoministeriksi taas istuu erittäin hyvin Pekka Haavisto, jos vihreät ovat mukana hallituksessa. Tällä kertaa Kokoomuksen ja demarien toiminta hallitusneuvotteluissa eroaisi kuitenkin huomattavasti kahdeksan vuoden takaisesta farssista, koska tällä kertaa puikoissa tulee olemaan demarien puheenjohtaja Rinne. Vasemmistoliitto ei ole missään tapauksessa menossa enää samaan hallitukseen Kokoomuksen kanssa, kun Li Andersson ei varmasti näiden linjaa voi hyväksyä ja pelkäisi myös kannatuksen romahtavan, kun edellisellä kerralla Vasemmistoliitto joutui lähtemään hallituksesta vuosi ennen vaaleja. RKP taas on mukana hallituksessa ja sieltä Anna-Maja Henriksson tulee hallitukseen, mutta toinen ministeri on luultavasti Anders Adlercreutz, koska tämän pitää olla sitten etelästä ja lisäksi mielellään toista sukupuolta. Kristillisdemokraatit eivät ole tällä vaalituloksella välttämättä sinne menossa, mutta Kokoomus voi kuitenkin vaatia nämä hallitukseen, jos demarit haluavat väkisin ottaa Vasemmistoliiton sinne mukaan. Seuraavasta hallituksesta ei kuitenkaan pidä tehdä liian ylileveää kuten aiemmin Kataisen hallituksesta, josta äärivasemmisto ennen pitkää tipahti lopulta pois.

Jos Kokoomus on mukana hallituksessa, niin puhemiehenä todennäköisesti jatkaa edelleen Paula Risikko. Perussuomalaiset saattavat kuitenkin vaatia itselleen tämän paikan ja tuolloin se onnistuu, jos oppositioon jää lopulta myös Kokoomus. Sitä on hyvä arvailla, että kuka Perussuomalaisten edustaja nousee lopulta puhemieheksi. Ainakaan Jussi Halla-aho ei voi lähteä siihen tehtävään, koska hän varmasti haluaa mieluummin osallistua puolueensa puheenjohtajana eduskunnan keskusteluihin. Laura Huhtasaari tuskin haluaa ryhtyä siihen tehtävään, koska lisäksi hän on lähdössä todennäköisesti kohta europarlamenttiin. Ryhmän kokeneemmista jäsenistä Kike Elomaan valintaa siihen tehtävään moni varmasti tulisi pitämään kyseenalaisena. Sama koskee varmasti myös Hakkaraista, joka tuskin osaisi hoitaa sitä tarpeeksi hyvin. Uskovaisena konservatiivina tunnettu Mika Niikkokaan olisi tuskin riittävän hyvä ja sopiva puhemieheksi, koska siinä tehtävässä aika moni varmasti tulisi vierastamaan häntä paljon. Sen sijaan eduskuntaryhmän puheenjohtajana toiminut Leena Meri voisi tulla kyseeseen, mutta tuolloin Perussuomalaisten pitäisi löytää uusi ryhmänjohtaja. Siihen tehtävään vahvin ehdokas olisi nyt Ville Tavio, joka sai eduskuntavaaleissa ison äänimäärän.

Juha Sipilä päätti jättää paikkansa Keskustan puheenjohtajana tämän vuoden aikana, minkä jälkeen hänen voidaan uskoa lähtevän myös politiikasta ja luopuvan eduskunnasta. Hänen seuraajansa tuskin onnistuu enää johdattamaan Keskustaa sellaiseen menestykseen, mihin hän pystyi täysin uutena poliitikkona puolueen johdossa. Nyt puheenjohtajaksi voi tulla joku melko ryvettynyt poliitikko, joka ei myöskään oppositiossa saa varmasti paljoa nostettua Keskustan kannatusta. Etenkin Antti Kaikkonen tulisi olemaan puolueen johdossa täydellinen fiasko, kun erittäin monet keskustalaiset eivät häntä haluaisi valita, minkä lisäksi hänellä etenkään vanhoista synneistä johtuen ei olisi mitään isoa kansansuosiota. Jos Kaikkonen valitaan puheenjohtajaksi tämän vuoden aikana, niin hän saattaa vielä joutua vaihtoon ennen seuraavia vaaleja. Vähän sillä tavalla on aiemmin käynyt Ruotsin kokoomuksessa. Lisäksi voidaan Annika Saarikosta todeta, että hän tuskin olisi Keskustassa nyt mikään vahva puheenjohtaja. Saarikossa ei ole ainakaan vielä riittävästi pääministeriainesta, eikä hänenkään ote puheenjohtajuudesta pitäisi luultavasti hirveän kauaa.

Palataan vielä lopuksi eduskuntavaalein tulokseen, koska monet vanhat edustajat joutuivat nyt vaihtoon eduskunnasta. Uusiksi edustajiksi valittiin monia odotettuja ehdokkaita, joista moni saikin lopulta paljon ääniä. Sen sijaan mukaan tuli joitakin melko paljon yllättäviä henkilöitä, joita saattoi pitää vähän yllätyksenä. Myös monen istuvan edustajan putoaminen oli melko yllättävää. Näin kävi esim. vihreissä jo toisen kerran Jyrki Kasville, minkä lisäksi Ozan Yanar ei yltänyt enää toiselle kaudelle. Uudenmaan vaalipiirissä vihreille tuli peräti viisi uutta edustajaa, jotka ovat Inka Hopsu, Tiina Elo, Saara Hyrkkö ja Noora Koponen, joista kaikki ovat nyt Espoon kaupunginvaltuutettuja. Sen sijaan kaikkia näitä monta kertaa tunnetumpi edustaja on Pirkka-Pekka Petelius, jonka toimintaa eduskunnassa voidaan odottaa nyt innolla. Helsingissä taas Vihreiden kärkiehdokkaisiin lukeutui odotetusti Maria Ohisalo, jonka lisäksi uusina eduskuntaan tulivat Mari Holopainen ja Atte Harjanne. Varsinais-Suomessa vihreille tuli kuitenkin vain yksi paikka, jonka melko yllättäen otti lopulta nuori Sofia Virta. Hämeen vaalipiiristä taas eduskuntaan valittiin lopulta Mirka Soinikoski. Pirkanmaan vaalipiirissä eduskuntaan tuli nuorimpana edustajana Iiris Suomela, jonka menestyksen seurauksena Oras Tynkkynen ei palannut enää sinne takaisin. Sen sijaan isona yllätyksenä tuli entisen puheenjohtajan Touko Aallon putoaminen, joten hän saa nyt vähän rauhoittua hetken aikaa.

Vasemmistoliiton Esko Seppäsen paluu eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä ei onnistunut, kun sieltä valittiin uusina lopulta Pia Lohikoski ja Jussi Saramo. Kristillisdemokraatit saivat eduskuntaan täysin vanhan ryhmänsä, jonka edustajia voidaan onnitella jatkokaudelle pääsystä. Etenkin Päivi Räsäsen valintaa voidaan pitää hyvänä asiana puolueelle. RKP sai uudeksi edustajaksi Varsinais-Suomen vaalipiiristä Sandra Bergqvistin, jota ennakkoon pidettiin siellä yhtenä mahdollisena läpimenijänä. Uudenmaan vaalipiirissä tuli vähän yllätyksenä Porvoon vahvan edustajan Mikaela Nylanderin putoaminen. Demarit menettivät vaalivoitosta huolimatta Helsingissä yhden paikan Vasemmistoliitolle, josta Silvia Modig jäi lopulta kuitenkin varasijalle, mutta demareissa puolestaan Erkki Tuomioja pääsi läpi vasta kolmantena. Demareista Tuula Haatainen on vahvasti nousemassa jälleen ministeriksi, kun Tuomiojasta sitä ei muutenkaan enää ole tulossa. Uudenmaan vaalipiirissä hallituksesta ei voida sivuuttaa Antti Lindtmania, joka nousi Rinteen ohi lopulta puolueen ääniharavaksi. Kimmo Kiljunen teki vähän odotetusti paluun ja Hämeen vaalipiirissä siinä onnistui lopulta Johannes Koskinen. Pirkanmaan vaalipiirissä eduskuntaan pääsi toisen kerran Marko Asell, joka lopulta nosti reippaasti äänimääräänsä. Kaakkois-Suomen vaalipiirissä ei onnistunut Jouni Backmanin toinen paluu eduskuntaan, josta putosi lopulta myös Etelä-Savon kärkiehdokas Satu Taavitsainen, jonka ohi eduskuntaan tulivat nyt Paula Werning ja Niina Malm.

Demarien uusia edustajia ovat myös Eveliina Heinäluoma, Johan Kvarnström, Aki Linden, Kim Berg, Raimo Piirainen, Heidi Viljanen ja Piritta Rantanen. Kokoomuksessa tuli Helsingistä odotetusti uutena eduskuntaan Terhi Koulumies, joka keräsi lopulta hyvän äänimäärän. Pirkanmaalta eduskuntaan tuli Anna-Kaisa Ikonen, joka pudotti sieltä lopulta vähän odotetusti Harri Jaskarin. Vaasan vaalipiirissä Susanna Koski sai lähteä edukunnasta ja hävisi paikan viimeksi pudottamalleen Janne Sankelolle, mutta tämä nyt ei ollut mitään paljoa yllättävää. Savo-Karjalan edustaja Sari Raassina hävisi lopulta paikkansa, jonka häneltä vei puolueen uusi ääniharava Marko Kilpi. Uudenmaan vaalipiirissä Kokoomuksen edustajat vaihtuivat, kun eduskunnasta uudelleen pudonneen Raija Vahasalon lisäksi myös Eero Lehti joutui lähtemään sieltä. Pia Kauma taas keräsi tällä kerralla ihan komean äänimäärän, minkä lisäksi varasijalta tullut Mia Laiho säilytti paikkansa helposti. Sen sijaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelta tulevat kaikki uudet edustajat, jotka ovat Heikki Vestman, Ruut Sjöblom ja Pihla Keto-Huovinen. Näiden lisäksi Kokoomuksen uusia edustajia ovat Ville Kaunisto, Janne Heikkinen, Heikki Autto ja Matias Marttinen, joka päihitti Satakunnassa lopulta Sampsa Katajan ja Anne Holmlundin.

Keskustassa taas yllättävää oli Juha Rehulan putoaminen, kun lopulta Hämeestä meni läpi vain uutena Hilkka Kemppi. Lapin vaalipiirissä eduskuntaan pääsi takaisin kärkevä ja sanavalmis Mikko Kärnä, jonka tieltä sai väistyä Eeva-Maria Maijala. Eduskuntaan pääsi lopulta isänsä paikalle uutena Eeva Kalli, joka otti Satakunnassa puolueen ainoan paikan. Oulun vaalipiiristä nousivat uusina Pekka Aittakumpu ja Mikko Kinnunen, kun paikkansa lopulta menettivät Kuusamon edustaja Ulla Parviainen ja Kainuun edustajat Marisanna Jarva ja Timo Korhonen. Vaasan vaalipiirissä uutena nousi Pasi Kivisaari ja vähän yllättäen Antti Kurvinen säilytti paikkansa, kun eduskunnasta putosi lopulta keskeisiin edustajiin lukeutunut Tuomo Puumala. Pirkanmaalla taas Jouni Ovaska vei lopulta paikan Pertti Hakaselta, mutta tämän lisäksi eduskunnasta ovat pudonneet mm. Eerikki Viljanen, Olavi Ala-Nissilä, Markku Pakkanen, Aila Paloniemi ja Lasse Hautala. Helsingissä taas Kimmo Tiilikaiselle kävi lopulta odotetulla tavalla, vaikka hän sai kuitenkin melko hyvän äänimäärän. Keskustan iso vaalitappio johti kuitenkin lopulta siihen, että Keskusta jäi ensimmäistä kertaa vuoden 1995 vaalien jälkeen Helsingissä ilman edustajaa.